Juuri näin minulle kävi, koko tiistain loppupäivä meni sydän vähän kallellaan. Olin niin kovasti odottanut, että pikkuserkkuni Mika olisi tullut minua morjenstamaan, mutta hieman ennen puoltapäivää tulee itkuinen puhelu, että hän ei pääsekään tulemaan, jo se sai hälytyskelloni soimaan. Heti siinä kohtaa ymmärsin, mistä on kysymys, kyllä siinä oli isän huoli vahvasti läsnä. En muista ihan lähiajoilta näin itkuista puhelua meidän välillämme,yleensä puhelumme ovat olleet iloisia ja nauravia. Lupasin olla hengessä mukana ja pitää peukkuja pystyssä näin mennään!
Olihan tämä reissu todella upea! Kolinkissa oli todella iso muutos puunkaadon jäljiltä, mutta muuten pihapiiri ja rakennukset olivat kutakuinkin samanlaiset. Kaiken lisäksi pääsin morjenstamaan Niklasta ja Adaa sekä heidän upeita kissojaan. Kissat pyörivät minun ja Mikan tavaroiden ympärillä, Mikan kenkä oli kunnossa, Katit menivät peräkanaa, se oli tosi mukavaa!
Kommentit
Lähetä kommentti